Hei me pelataan!

Pelintekijät. Nehän ovat ihan oma lajinsa nykymaailmassa. Pelialan huippusuunnittelijat ja pelejä työkseen pelaavat surffaavat seksikkään ja innovatiivisen alan aallonharjalla. Vaikka moni mattimeikäläinen on pikkuisen hukassa alan kuumimmista trendeistä ja sanastoista, ollaan yhtäkkiä kaikkea ”pelillistämässä”. Myönnän kuuluneeni itse aika ajoin siihen kastiin, joka ihmettelee tätä virtausta, mutta toisaalta – miksikäs ei? Niinpä päätimme ryhtyä itse pelintekijöiksi!…

Malja menneelle ja uusille aluille

“In each loss there is a gain, as in every gain, there is a loss. And with each ending comes a new beginning” Tämän buddhalainen sanonta tuli aikalailla ensimmäisenä eteeni tänä aamuna. Olin jo aikaisemmin suunnitellut kirjoittavani tämän blogin tänään, yksin toimistolla, pieni shampanja varattuna juuri tätä hetkeä varten, juhlistaen ja surren tätä ehkä elämäni…

Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.

Eilen monen ystävättäreni somefeedi täyttyi tästä kuopiolaisen Minna Canthin lauseesta koristeltuna erilaisin grafiikoin. Ihailin sitä, miten yksi lause voikin olla niin voimaannuttava, varsinkin naisille. Samaan aikaan puhaltelin pitkiä uloshengityksiä rauhoittaakseni itseäni ja mietin, kuinka paljon helpommalla pääsisinkään, jos himmaisin vähän enkä asettaisi itseäni keskelle mitä tapahtumarikkaampia projekteja. Pariin viime yöhön ei ole todellakaan nukuttu ja puolikuollutta…

NHL-seurojen ottelutapahtumissa meidän tuottamiamme aktiviteetteja!

NHL-otteluissa Tampa Bayssa ja Philadelphiassa koetaan ihan pian, huhtikuun alussa, Kuopiossa tuotettuja elämyksiä, kun meidän, Taustamarkkinat BGMT Oy:n, tapahtuma-aktiviteetit ovat mukana Boltsin ja Flyersin kotiotteluissa. Olemme AwesomeCrowd-joukkueellamme huhtikuun alussa mukana yhteensä neljässä NHL-ottelussa, kahdessa Boltsin eli Tampa Bay Lightningin ja kahdessa Philadelphia Flyersin kotiottelussa. Meillä on panostettu tapahtuma-aktiviteettien kehitys- ja vientityöhön kolmen vuoden ajan ja historiaa urheilutapahtumien…

Finland Ice Marathon, Made by Bgmt

Lauantaina 21.2. Kallaveden jäällä luisteltiin, kelkkailtiin ja pyöräiltiin haastavissa olosuhteissa. Näin Taustamarkkinat oli menossa mukana.. Alueen sisään tuloportti näkyi kauas kutsuen myös satunnaisia kulkijoita kisa-alueelle. Tapahtuma kuvattiin monikameratuotantona. Kallaveden jäällä tapahtumaa pystyi seuraamaan screeniltämme. Myös yhteistyökumppaneiden mainokset toistuivat sovitusti. Streamauksemme vei tapahtuman maailman jokaiseen kolkkaan ja Ice Marathonista tehdään tulevaa markkinointia ajatellen videokooste. [cycloneslider id=”ice_marathon”]

Puijon Maailman Cup 2015, Made by Bgmt

Tiistaina 10.3. Puijolla taisteltiin tuulen voimaa vastaan. Maailmancupin mäkikisa hypättiin lopulta normaalimäestä  HS127-mäen sijaan. Taustamarkkinat oli tapahtumassa mukana monin eri tavoin! Vip-teltan vieraat näkivät ja kuulivat kisan karsintahypyistä ja palkintojen jakoon. Yleisöteltassa kisoja pystyi seuraanaan isojen tv-ruutujemme välityksellä. Kisayleisö kuuli hyyppyjen pituudet ja pisteet 20 kaiuttimen kautta. Myös tuomareille ja valmentajille rakennettiin oma äänentoisto. Lähettäjät kuulivat…

Fiilistä peliin!  Ja reilusti enemmän tilaa yhteistyökumppaneille!

Viime viikonloppuna Leppävirran uudella Vesileppis Areenalla Suomen lentopallomaajoukkue kohtasi kaksi kertaa Iranin maajoukkueen. Edellisissä MM-kisoissa Iran oli 6. ja Suomi 9.  Maailman huippumaita siis molemmat. Vesileppis Areenan pomot Tatu Säisä ja Antero Asikainen halusivat alusta pitäen rakentaa tapahtuman hyödyntäen myös uutta teknologiaa. Pohdinnan tuloksena tuloksena rakensimme Leppävirralle isommista tapahtumista tutut led-aidat mainoksille. Led-aidoilla pyöritettiin sekä…

Ideaa IDEAsta

Osallistuimme heinäkuussa Detroitissa järjestettävään IDEA konferenssiin. IDEA kerää yhteen amerikkalaisseurojen videotuotannoista ja somemarkkinoinnista vastaavat sekä palvelutuote- ja laitetoimittajat. IDEAn puheenjohtaja, Chris DeRuyscher Texas Rangersista, aloitti ensikertalaisten perehdyttämistapaamisen kutakuinkin seuraavasti: Tässä on kyse ideoiden varastamisesta. Täällä jaetaan kokemuksia, etsitään uusia juttuja ja keskustellaan ongelmista. Tänä vuonna järjestetty 34. IDEA oli suurin osallistujamäärältään. Osallistujia oli reilut 400…

Tunnelma on korkealla, täyttyy kaikki katsomot

Ei järin raflaava otsikko, mutta jos osaa lisätä oikean melodian niin merkitys syvenee huomattavasti. Kuopiossa eletään nyt urheiluhengen kulta-aikaa ja toivottavasti sanan kaikessa merkitykessä. Porukka matkaa Kuopio-Tampere väliä ja kisakatsomoita rakennetaan jokaiseen sopivaan nurkkaan. Fanituotteet menevät kuumille kiville ja jokainen on ainakin pieni, oman elämänsä mestari. Urheilussa mukana eläminen on hassu juttu. Vaikkei sarjaa olisikaan…

Matkalla virtuaalitodellisuuteen!

Peruskeskiviikko viikko taaksepäin. Turhan varhainen aamupalaveri. Juon kahvia ja katselen, kun äänivelho Janne Tolsa mätkii yhtiömme perustajaa, Jussi Hallikaista, päin näköä kapula kädessään. Se on silkkaa vahinkoa. On nimittäin niin, että Tolsa elää tuon hetken pikkuisen toisessa todellisuudessa kuin Jussi. Taustamarkkinoiden tiimi on kokoontunut paikallisten virtuaalivelhojen päämajaan hiomaan oman virtuaalitodellisuutensa yksityiskohtia ennen matkaa merten taa,…