Hei me pelataan!

Pelintekijät. Nehän ovat ihan oma lajinsa nykymaailmassa. Pelialan huippusuunnittelijat ja pelejä työkseen pelaavat surffaavat seksikkään ja innovatiivisen alan aallonharjalla. Vaikka moni mattimeikäläinen on pikkuisen hukassa alan kuumimmista trendeistä ja sanastoista, ollaan yhtäkkiä kaikkea ”pelillistämässä”. Myönnän kuuluneeni itse aika ajoin siihen kastiin, joka ihmettelee tätä virtausta, mutta toisaalta – miksikäs ei? Niinpä päätimme ryhtyä itse pelintekijöiksi!…

Malja menneelle ja uusille aluille

“In each loss there is a gain, as in every gain, there is a loss. And with each ending comes a new beginning” Tämän buddhalainen sanonta tuli aikalailla ensimmäisenä eteeni tänä aamuna. Olin jo aikaisemmin suunnitellut kirjoittavani tämän blogin tänään, yksin toimistolla, pieni shampanja varattuna juuri tätä hetkeä varten, juhlistaen ja surren tätä ehkä elämäni…

Porukka puntille ja pullukkajuoksuun!

Eihän se mennyt ihan niin kuin piti. Kun aloitimme elokuussa intoa puhkuen Taustat kuntoon -projektimme, näin jo silmissäni uudistuneen olomuotomme, säännöllisen treenikalenterimme, pienenevät rasvaprosentit ja heräilevät lihasmassat, joita pääsisimme ihastelemaan jo viimeistään nyt vuoden alussa. Kuten joskus käy, viikot soljuivat ohitse vähän varkain, eikä treeniä ole sisältynyt omiin päiviini ollenkaan niin paljon, kuin olin ennakoinut.…

NHL-seurojen ottelutapahtumissa meidän tuottamiamme aktiviteetteja!

NHL-otteluissa Tampa Bayssa ja Philadelphiassa koetaan ihan pian, huhtikuun alussa, Kuopiossa tuotettuja elämyksiä, kun meidän, Taustamarkkinat BGMT Oy:n, tapahtuma-aktiviteetit ovat mukana Boltsin ja Flyersin kotiotteluissa. Olemme AwesomeCrowd-joukkueellamme huhtikuun alussa mukana yhteensä neljässä NHL-ottelussa, kahdessa Boltsin eli Tampa Bay Lightningin ja kahdessa Philadelphia Flyersin kotiottelussa. Meillä on panostettu tapahtuma-aktiviteettien kehitys- ja vientityöhön kolmen vuoden ajan ja historiaa urheilutapahtumien…

Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.

Eilen monen ystävättäreni somefeedi täyttyi tästä kuopiolaisen Minna Canthin lauseesta koristeltuna erilaisin grafiikoin. Ihailin sitä, miten yksi lause voikin olla niin voimaannuttava, varsinkin naisille. Samaan aikaan puhaltelin pitkiä uloshengityksiä rauhoittaakseni itseäni ja mietin, kuinka paljon helpommalla pääsisinkään, jos himmaisin vähän enkä asettaisi itseäni keskelle mitä tapahtumarikkaampia projekteja. Pariin viime yöhön ei ole todellakaan nukuttu ja puolikuollutta…

Voisi ottaa kehuna..

Näin kommetoi Rustikin keittiömestari Juhani Pennanen, kun en voinut 6kk lihansyöntitauon jälkeen kieltäytyä edessäni olevasta, juuri grillistä ulostulleesta, sormisuolalla maustetusta lihapalasta. Voi todellakin ottaa kehuna 😉 Oli aivan mielettömän näköinen, mutta vielä mielettömämmän makuinen. “Eksyimme” Rustikin keittiöön kuvausten tiimoilta, sillä saimme tehdä PeeÄssälle videotuotantoa uudistuvan Ravintola Rustikin myötä. Alunperin ajatuksena oli tehdä TV-mainos, mutta loppupeleissä…

Fiilistä peliin!  Ja reilusti enemmän tilaa yhteistyökumppaneille!

Viime viikonloppuna Leppävirran uudella Vesileppis Areenalla Suomen lentopallomaajoukkue kohtasi kaksi kertaa Iranin maajoukkueen. Edellisissä MM-kisoissa Iran oli 6. ja Suomi 9.  Maailman huippumaita siis molemmat. Vesileppis Areenan pomot Tatu Säisä ja Antero Asikainen halusivat alusta pitäen rakentaa tapahtuman hyödyntäen myös uutta teknologiaa. Pohdinnan tuloksena tuloksena rakensimme Leppävirralle isommista tapahtumista tutut led-aidat mainoksille. Led-aidoilla pyöritettiin sekä…

Unelmatyö ABC

Pitkälahdessa avattiin tänään uudistettu ABC-liikennemyymälä. Pääsimme tutustumaan rakennustöihin hyvissä ajoin ja paikan päällä näki heti, että nyt on tulossa toimiva ja houkutteleva lounaspaikka lähelle meille Leväsellä työskenteleville – tietysti kaiken muun monipuolisen tarjonnan lisäksi, jotka löytyvät kätevästi saman katon alta. Avek Esitysratkaisut toimitti asemalle suurikokoisen, 82” näytön ja heidän kauttaan saimme ideasta kiinni, millaista materiaalia…

Värimäärittelyä

Pari viikkoa sitten sosiaalisessa mediassa kiersi jännä optinen illuusio. Kuva eräästä mekosta, josta ihmiset eivät päässeet yksimielisyyteen minkä värinen tämä mekko “oikeasti oli”. Osa näki mekon sinimustana, mutta toiset näkivät kultaista ja valkoista väriä. “Näköaistimus väreineen syntyy aivokuoren näkökeskuksessa silmien verkkokalvolle heijastuneista kuvista. Siksi värien aistiminen on suurelta osin yksilöllinen kokemus eivätkä kaikki ihmiset koe…

Puijon Maailman Cup 2015, Made by Bgmt

Tiistaina 10.3. Puijolla taisteltiin tuulen voimaa vastaan. Maailmancupin mäkikisa hypättiin lopulta normaalimäestä  HS127-mäen sijaan. Taustamarkkinat oli tapahtumassa mukana monin eri tavoin! Vip-teltan vieraat näkivät ja kuulivat kisan karsintahypyistä ja palkintojen jakoon. Yleisöteltassa kisoja pystyi seuraanaan isojen tv-ruutujemme välityksellä. Kisayleisö kuuli hyyppyjen pituudet ja pisteet 20 kaiuttimen kautta. Myös tuomareille ja valmentajille rakennettiin oma äänentoisto. Lähettäjät kuulivat…