Unelmatyö ABC

Pitkälahdessa avattiin tänään uudistettu ABC-liikennemyymälä. Pääsimme tutustumaan rakennustöihin hyvissä ajoin ja paikan päällä näki heti, että nyt on tulossa toimiva ja houkutteleva lounaspaikka lähelle meille Leväsellä työskenteleville – tietysti kaiken muun monipuolisen tarjonnan lisäksi, jotka löytyvät kätevästi saman katon alta.

Avek Esitysratkaisut toimitti asemalle suurikokoisen, 82” näytön ja heidän kauttaan saimme ideasta kiinni, millaista materiaalia näytössä voisi pyörittää.

Tilaajan puolesta vierailijat haluttiin toivottaa tervetulleeksi heti ovelta alkaen ja myös ohjata heidät suoraan haluamalleen tilauspisteelle tai Supercorneriin. Toiveena oli, että näytöllä olisi positiivinen naishenkilö näyttämässä suunnat sekä lisäksi kuvia ruoka-annoksista ja tietysti grafiikkaa.

Näin tekijän näkökulmasta suuri näyttö antaa mahdollisuuden hyödyntää yksityiskohtia, mutta oman lisänsä antoi se tieto, että näyttö tulisi pystyyn.

Joten projekti kuulosti jo tässä vaiheessa varsin mielenkiintoiselle. Vielä kun ehdotimme, että näytölle voisi tuoda vaihtelua eri teemojen kautta ja varsinkin kun pääsimme myös toteuttamaan ehdostuksen, niin silloin tiesi, että nyt luvassa on pitkiä ja hauskoja päiviä.

Teemat ja niiden tarkemmat suunnitelmat olin jo valmistellut tarjousvaiheessa varsin pitkälle. Apuna oli myös referenssikuvia eri aiheista. Näiden viitoittamana stylistina toimiva Alësha pääsi suunnittelmaan omaa aluettaan eli vaatetusta ja meikkausta.

Malliksi ajattelin heti ensimmäisenä Jennaa. Hän on luonnostaan pirteä ja positiivinen, joten se välittyy varmasti kamerallekin. Lisäksi muiden töiden kautta hän tottunut edustamaan, mitä näytöllä oleva henkilö suuremmissa määrin tekee. Joten Jenna sen täytyi olla!

Projektin myötä tuli kasvatettua taustakartonkien väriskaalaa viidellä värillä. Lisäksi erilaisia rekvisiittoja tuli hankittua kukista ja ilmapalloista alkaen aina joulupaketteihin saakka.
Löytyipähän kahdet pupunkorvatkin.

Kollaasi_400

Jokaiseen kuvaan meikkejä ja kampausta hieman muutettiin sekä taustoja tarpeen mukaan. Katsoimme värien kokonaisuuden tarkkaan ja raati oli tiukka 😉 Otimme samalla jokaisesta teemasta myös valokuvat.

13 eri asun ja 16 eri teeman jälkeen tiesi tehneensä. Projektin aikana meistä kehkeytyi Jennan ja Alëshan kanssa varsin toimiva yhtälö ja vaikka kuvauspäivät venyivätkin, niin hauskaa kyllä oli!

Ruoka-annokset kävimme kuvaamassa, kun asemalla harjoiteltiin annosten työstämistä. Itse tilat kuvasimme kopterikameralla sopivan paikan tullen sekä eilisiltana, kun rakennusmiehet olivat poistuneet paikalta.

SuperCornerin testipäivänä kuvasimme vauhdikasta fiilispätkää aseman näytölle sekä varuilta myös vaakaan. Vaakamateriaalia voi tarvittaessa hyödyntää esim. PeeÄssän muissa toimipaikoissa olevissa infonäytöissä.

Eli materiaalia kertyi kahden viikon aikana reilusti. Nyt aiommekin käydä porukalla nauttimassa hyvin ansaitun illallisen Pitkälahden Tsikenissä ja nautimme oman työmme jälkestä. Kuvissa näkyy hieman maistiaisia lopputuloksesta, mutta kuten sanonta menee: parasta paikan päällä 😉

Meikkaus_400

Sari Hallikainen

Taustamarkkinoiden yrittäjä toisessa sukupolvessa. Unelmoi, suunnittelee ja toteuttaa. Innostuu helposti ja kovaa. Vapaa-ajallaan treenaa ja joogailee.