T

Taustamarkkinat Oy on kolmikymmenvuotisen historiansa aikana pitänyt ansiokkaasti ääntä itsestään sekä asiakkaistaan ja taannut tunnettuutensa niin Kuopion alueella, Suomessa kuin maailmallakin. Jussi Hallikaisen ideasta vuonna 1986 syntynyt, aluksi kauppaliikkeiden äänimainontaan keskittynyt perheyritys on kasvanut monipuoliseksi sisällöntuotantotaloksi, jossa työskentelee mainonnan, video- ja kuvatuotannon, äänityön, tarinankerronnan ja tapahtumatuotannon ammattilaisia.

Työn ilo ja yksilön hyvinvointi on Taustamarkkinoiden toiminnan lähtökohta.

Vuosien varrella Taustamarkkinat on tehnyt menestyksellistä yhteistyötä lukuisten yritysten, tapahtumien, urheiluseurojen, kauppakeskusten ja messujen kanssa. Merkittäviä projekteja on toteutettu muiden muassa Kuopio-Tahko markkinoinnin, KalPan, Prismojen, Itä-Suomen yliopiston, Veikkauksen, Lillehammerin Olympialaisten ja New York Yankeesin kanssa.

 

Yrityksen ohjaksissa on Jussin tytär, Sari Hallikainen, joka luotsaa kymmenpäistä tiimiään lempeän päättäväisellä otteella. Taustamarkkinoiden kotipesä on Kuopion Leväsellä, josta löytyy saman katon alta toimisto, neuvottelutila, kuvastudio ja kalustovarasto. Taustamarkkinoiden väki on eloisaa ja liikkuvaista sorttia, joka näkyy ja kuuluu monessa tilaisuudessa sekä tapahtumassa.

Työn tavoite on tuottaa hyvää niin sen tekijöille kuin ostajille. Töissä saa luvan kanssa pitää hauskaa ja juuri tekemisen riemusta syntyvät parhaat tarinat. Tarinamme siis elää ja voi hyvin. Sitä syntyy lisää joka hetki.